Konepajaosaamista yli 70 vuoden ajalta
Peltolan Metalli on vaativien laitteiden ja koneiden valmistukseen erikoistunut, vuonna 1950 perustettu alihankintakonepaja.

Vaativaa valmistusta hyvien yhteyksien päässä
Peltolan Metalli on keskisuuri alihankintakonepaja, joka valmistaa koneita ja laitteita isojen teollisuusyritysten projekteihin. Asiakaskunta koostuu useiden alojen yrityksistä, esimerkiksi paperi-, kaivos-, betoni-, laiva- ja puolustusteollisuus.
Yrityksen toimitilat, konekanta ja osaava henkilökunta mahdollistavat vaativienkin laitteiden valmistuksen.
Yritys toimii Anjalassa, joka kuuluu Kouvolan kaupunkiin. Sijainti on keskeinen, läheisyys Etelä-Suomen valtatieverkkoon ja Kotka-Hamina-alueen satamiin takaa sujuvan logistiikan. Peltolan Metalli Oy on tunnettu täsmällisenä ja luotettavana yhteistyökumppanina niin asiakkaiden kuin muidenkin sidosryhmien piirissä.
Ajankohtaista
Nykyisen työnjohtajan jäädessä eläkkeelle Peltolan Metalli etsii uutta henkilöä johtamaan pajan päivittäisiä tehtäviä.
Tehtävänkuvaus:
- Työnjohdon ja esimiesvastuiden hoitaminen
- Tuotannon suunnittelu ja koordinointi
- Laadunvalvonnan ja tuotannon mittareiden seuranta
- Tiimin johtaminen ja kehittäminen
- Yhteistyö ja tiedonkulun koordinointi muiden osastojen kanssa
Tehtävään vaaditaan:
- Kokemusta koneistuksesta / ohjelmoinnista
- Hyvät vuorovaikutus- ja esimiestaidot
Mikäli kiinnostuit, niin lähetä CV ja hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen mikko.ahola@peltolanmetalli.fi.
